Jungfrun var inte mer så näpen med huvudet hängande och slutna ögon. Vårvindarna hade blåst liv i tjolarna och rufsat till håret. Hon vågade gå ut mellan björkarna i skogen, med solen värmande på de bara fötterna, var vid vitsipporna kom upp mellan ris och tuvor för att få öppna sitt ansikte mot vårens jungfru.
Det gick ett ögonblick och alla små fåglar hade hittat till sina bon eller erövrat nya boplatser och sjöng i kapp från morgon till kväll så hjärtat tänkte brista på dem. Bäcken forsade, rådjuren jagade lekfullt varandra på åkern, innan bondens traktor skrämde bort dem. Det nya gräset täckte marken med sin mjuka matta och grodorna fyllde diken med rom, fastän det låg lite is kvar i de skuggigaste hörnen.
Då i allt det häktiska, vilda, okontrollerade svallet av vår, stannade jungfrun till vid en glänta. Där stod skogsguden, hennes öde, den trolovade. Ståtlig med horn på huvudet, och en lust, en åtrå till jungfrun, som flammade i blicken. Tiden var inne, jorden fruktbar och den nya växtsäsongen klar att inledas och jungfrun klar för att ta en ny roll i sin livscykel.
Men vad jag har åstadkommit hemma, i det riktiga livet,i trädgården är en annan femma.
Den här våren har jag inte riktigt kommit igång. Visst har jag frösått lite tomat, pumpor, basilika och blommor. Följt med vad som kommer upp ute och hotat mata grannen med hennes roundup, efter att jag blev övertygad över att hon förgiftat min ståtliga kvanne. Kärringen trodde sig vara växtexpert och analyserade min kvanne till jätteloka! Kunde väl ha frågat innan hon tog giftburken i näven och rätten att ge sig över på min sida av staketet!
Men arbetet på dagarna och konstant återkommande flunssor i familjen har dragit ner energinivån till botten. Kanske det blir bättre när sommaren kommer igång, men tills vidare gör jag vad jag hinner och drömmer om så mycket mer.
Kevät saapui hiljaa hiipien, kuin sievä neito. Paljain jaloin hän asteli jäistä, lumetonta pellonreunaa pitkin, sumuharsojen läpi kulkien. Auringon himmeät aamunsäteet tunkeutuivat hädin tuskin sumun läpi. Kaikki oli hiljaista, luonto odotti, melkein hengittämättä jännityksestä, kevään tuloa.
Eräänä varhaisena aamuna neito tunsi jonkun muuttuneen, aurinko oli voimistunut, kylmä sumu oli väistymässä ja kaukaa etelästä kuului kevään selkeä laulu, melkein kuin taivas täyttyisi puhallinsoittimista kun hanhiparvet, kurjet ja joutsenet lensi taivaan yli voimakkain siiveniskuin. Neito suoristi selkänsä ja tunsi vahvistuneensa etelän lämpimistä tuulista, minkä päällä linnut ratsastivat takaisin pesimäseuduilleen.
Kylmä maa imi itseensä kaiken lämmön, ojanpientareet muuttuivat keltaisiksi leskenlehdistä, metsät peittyi valkovuokko mattoihin, missä pienet siniset pilkut sinivuokoista erottui edukseen. Pienemmät linnut saapuivat pesäpuihinsa ja metsät täyttyivät toistaan kauneimmista symfonioista. Ojista ei jäätkään kerenneet sulaamaan, ennenkuin sammakonkutu ilmestyi sulan veden pintaan.
Kevään neito hehkui luonnon kukoistaessa hänen ympärillään ja sen huomasi myös metsän valtias. Puiden suojista hän,kuningas, itse sarvipää, asteli neidon luokse. Kumpikin tiesi kohtalonsa, aika oli kypsä, neito valmis emoksi. Kevät oli puhjennut kliimaksiin, vako valmis hedelmöittymään. Luonto valmistautumassa kesän syntyyn.
Onneksi voi luonnon omaa kiertokulkua seurata,kun oma viherpeukalointi on jäänyt aika vähälle. Päivätyö ja jatkuvat flunssat ja vatsataudit ovat verottaneet tämän kevään energian määrää, niin etten ole saanut paljoakaan aikaiseksi. Muutama kurpitsa, tomaatti ja kukkalajike on esikylvetty. Mutta vähemmissä määrin kuin muina vuosina. Ja voi sitä kiukun määrää kun huomasin naapuriakan käyneen omatoimisesti myrkyttämässä väinönputken, joka kasvoi piha-aidan vieressä. Viime kesänä hän puhui vieraslajien haitoista, enkä sitten käsittänyt että koko keskustelu olikin koskenut kyseistä väinönputkea, mitä naapuri oli näköjään luullut jättiputkeksi. Olisi nyt sentään voinut kysyä suoraan ennenkuin päätti käyttää brutaalia väkivaltaa lääkekasviini! Mutta mitä muuta voisi odottaa ihmiseltä joka inhoaa kaikkea ympärillään olevaa eikä piilota tunteitaan. Säälittävä haahka.
Onneksi väinönputki oli jo levittäytynyt ja minulla on uusi taimi kasvamassa. Ehkä valoisat illat saa energiatason normalisoitumaan ja nokkoset, vuohenputket ja karhunlaukat antaa uutta puhtia ravinnon kautta. Niin kyllä tää mieli vielä kesäksi muuttuu.
Kommentit
Lähetä kommentti