Tystnaden ~ Hiljaisuus


Slutligen sträckte sig det vita snötäcket ner till Finlands södraste delar. Barnen har väntat på det vita pudret och kölden minst lika mycket som jag. Det sitter väl i ryggmärgen att under den årstiden vi kallar vinter, hör det till att få åka pulka, skrinna och med god tur hinna stå på skidor ett varv, innan hela härligheten töar bort igen. Själv känner jag inte ett större behov av dessa aktiviteter, men visst är det roligt att få se hur de yngsta gör enorma framsteg var gång de är ut på isen, eller jobbar sig fram på skidorna. Min längtan efter det kalla och vita är den tystnad den hämtar med sig.
Snön dämpar alla ljud i naturen, ger ett rofyllt lugn för den underliggande naturen, att den kan vila ut sig ett tag. Det är inget fenomen man behöver ge sig ut på en skogspromenad för att kunna ta del av. Det är bara att ställa sig ute och lyssna. Någon fågel kan höras, en bil, ett hundskall. Men alla ljud hörs dovare än förut när snön är där. Jag tror att det är en av vinterns uppgifter, att ge växterna en chans att vila ut sig inför kommande växtsäsong. Samtidigt tar kölden hand om skadliga bakterier, virus och skadedjur, att de inte försämrar växternas  immunförsvar.
Varför skulle då inte också vi, mumintroll till finländare, vara genetiskt beroende av en period på året då vi inte behöver vara lika aktiva, som på sommaren, vila ut våra sinnen, prata lite mindre, långsammare, njuta av tystnaden.
Tyvärr har klimatet blivit mycket varmare, vilket innebär att vintern här vid sydkusten varar bara några veckor i året och för växternas del betyder det att de måste möta våren, bara med att ha tagit en kort tupplur.
                                        ~

Lopultakin maa peittyi valkoiseen lumeen, maan eteläisimpiä reunoja myöten. Lapset olivat vähintään yhtä riemuissaan kuin minä. Eteenkin meidän keskimmäinen, joka on perheenjäsenistä eniten talven ystävä, oli ratketa liitoksistaan, kun lähellämme olevalle hiekkakentälle tehtiin luistinrata ja muutaman päivän päästä lunta tuli sen verran, että pystyi laskemaan mäkeä pulkalla ja kokeilla miten suksi luisti. Kyllä muutkin lapset näyttivät arvostavan viileää valkeutta, mutta ei ehkä yhtä kokonaisvaltaisesti kuin kuusivuotias lumiprinsessamme.
Onhan se hauskaa seurata sivusta lasten lumileikkejä, mutta henkilökohtainen kaipuu ns."oikean" talven perään, on se hiljaisuus ja rauha mikä laskeutuu lumen mukana, ympäröivään luontoon. Äänet ei tietenkään katoa mihinkään, mutta lumipeite hillitsee ja pehmentää niitä. Saattaa olla että juuri se on lumen tarkoitus  ja tehtävä luonnossa. Toimia kuin peitto, jotta kasvit saisivat hetken levähtää ja kerätä voimia tulevaa kasvukautta varten. Samalla pakkanen hävittää ainakin osan taudeista ja tuholaisista, jotka liiallisissa määrin heikentäisivät kasvien vastustuskykyä. Sama koskee meitä pohjoisen ihmisiä, henkisesti muumipeikon kaltaisia otuksia, joiden geeniperimä vaatii meitä rauhoittumaan, hidastamaan elämänrytmiä ja lepäämään talven aikana. Silloin fyysinen ja henkinen hyvinvointimme toimii luonnollisen terveellä tavalla. Nykyään meille ei valitettavasti suoda mahdollisuutta toteuttaa tätä sisäistä rytmiä, minkä seurauksena monet kärsivät puutostiloista, jotka ilmenee fyysisinä ja henkisinä sairauksina.
Meidän esteenä on yhteiskunnan luoma taloudellinen riippuvuus, mutta myös luonnon lepoaika on hupenemassa. Ilmaston lämmetessä lumi ja pakkanen kestää vain muutaman viikon täällä etelässä, mikä varmaankin tarkoittaa että, luonto on kohdattava tulevan kevään ja uuden kasvukauden, pelkästään lyhyiden torkkujen jälkeen. Eikä kukaan voi ennustaa, miten luonto sen kestää vuosi vuoden jälkeen.